Posts Tagged ‘lomamatka’

Interrail 2007 – Tiistai 17. huhtikuuta

huhtikuu 26th, 2007

jolloin aloitamme matkamme. Opimme myös, että Zürichin liikennevaloissa ei ole äänimerkkejä ja että Sveitsi on kallis mutta nätti maa.

Aamu alkoi kuten .odotettavissa on, kun yllättäen joutuu siirtämään unirytmiään monta tuntia väärään suuntaan: hyvin vastahakoisesti. Pääsimme kuitenkin tavaroinemme liikkeelle ja onnistuimme keplottelemaan itsemme lentokentälle hyvissä ajoin.

» Read more: Interrail 2007 – Tiistai 17. huhtikuuta

Interrail 2007 – Johdanto

huhtikuu 26th, 2007

Ensin kävimme syksyllä 2005 Brysselissä, ja sitten keväällä 2006 Pariisissa. Nyt, ranskalainen kulttuuri likimain läpikoluttuna, päätimmekin lähteä tutkimaan elämää Saksan tuntumassa. Matkavälineeksi otimme Blue1:n tarjoamat halpislennot sekä entistä edullisemmaksi ja käytännöllisemmäksi huhtikuun 2007 alussa uudistuneen Interrail-kortin.

Koska Interrailin avulla kerran pääsee melkein minne tahansa Euroopassa, päätimme sitten käyttää tilaisuuden hyödyksi. Tarkoituksenamme oli päästä näkemään sekä Alpit, Deutches Museum, Praha, että Wien. Suunnittelun lopputuloksena syntynyt reitti kiertää kauniin kiekuran Keski-Euroopassa.

Matkalla olivat tälläkin kertaa Tuure (vasemmalla) ja Juha (oikealla).

Matkalla olivat tälläkin kertaa Tuure (vasemmalla) ja Juha (oikealla).

» Read more: Interrail 2007 – Johdanto

Pariisi 2006 – Torstai 20.4.

huhtikuu 25th, 2006

Torstaina heräämiseen ei ollut enää välitöntä kiirettä – museot kun aukeaisivat kuitenkin vasta aamupäivällä. Saimme siis nukuttua kunnon unet ja pääsimme lähtemään liikkeelle virkeinä. Ensimmäineksi päivän vierailukohteeksi oli valittu kuuluisan kuvanveistäjän Auguste Rodinin museo.

» Read more: Pariisi 2006 – Torstai 20.4.

Pariisi 2006 – Keskiviikko 19.4.

huhtikuu 25th, 2006

Keskiviikkona heräsimme jo varhain, sillä päivän ensimmäisenä kohteena oli yksi Pariisin seudun suurimmista turistikohteista, Versailles’n palatsi. Tarkoituksenamme oli poimia lähtiessä hotellin lähellä olevasta elintarvikekaupasta evästä mukaan – tämä tosin ei onnistunutkaan, koska kauppa olisi auennut vasta muutaman tunnin myöhemmin. Tyydyimmekin hankkimaan ravinteita Selectan automaateista odotellessamme Versailles’hin suuntaavaa RER-junaa.

» Read more: Pariisi 2006 – Keskiviikko 19.4.

Pariisi 2006 – Tiistai 18.4.

huhtikuu 25th, 2006

Helsinki-Vantaan lentokenttä houkutti meidät paikalle jo aamusella, ja siirryimme hyvissä ajoin ulkomaanterminaalin lähtöhässäköiden läpi lentokonetta odottamaan. Tavalliseen tapaan lentokone alkoi ottaa matkustajia kyytiinsä vasta 20 minuuttia etukäteen luvatun boarding-ajan jälkeen, mutta tämä toki ei opiskelijamatkaajia kummemmin hetkauttanut. » Read more: Pariisi 2006 – Tiistai 18.4.

Pariisi 2006 – Johdanto

huhtikuu 25th, 2006

Matkalla olivat ja sitä nyt jälkikäteen kronikoivat:

Kesken uudenvuoden viettoa Tampereella sain Tuurelta puhelun kännykkääni – kuulemma Finnairilla oli taas tarjouksia liikkeellä, huhtikuussa pääsisi kaksi ihmistä yhden hinnalla Pariisiin. Eihän moista tarjousta voi käyttämättä jättää, etenkään kun matkakohde on Euroopan todellinen kulttuuripääkaupunki, joten heti palattuani kotiin maksoin Finnairille runsaat 300 euroa kahden hengen meno-paluu-matkoista.

Matkasimme viimeksi viime syksynä Brysseliin, ja tuolloin yövyimme suurin piirtein halvimmassa löytämässämme retkeilymajassa. Tällöin unta vaivasi takapihalla pidettävä puistokonsertti ja Tuure palasi takaisin jokusen luteen kanssa, joten nyt haimme vähän parempaa yöpymäpaikkaa. Beausejour Montmartre oli lopulta valintamme, ja se ei pettänyt; kahden hengen yöpyminen maksoi vähän alle 300 euroa neljältä yöltä, ja hotellin laadussa ja sijainnissa ei ollut valittamista.

Pariisissa vähensimme omaa vaivaamme ja yllättäviä rahareikiä sillä, että ostimme välittömästi saapumisen jälkeen Paris Visite -kortin Pariisin seudun ilmaisia joukkoliikennematkoja varten ja Paris Museum Passin ilmaisiin museokäynteihin. Paris Museum Passin kanssa emme välttämättä jääneet voitolle, mutta ainakin säästimme vaivan erillisten lippujen ostosta joka paikkaan. Ruoka hankittiin joko päivittäistavarakaupoista tai pikaruokaloista. Pysyimme siis koko matkan tervehenkisessä opiskelijabudjetissa, ja selvisimmekin reissusta kumpikin vajaalla 500 eurolla (kun pysyvät Pariisin kaupoista tehdyt ostokset jätetään laskuista).

Seuraavat sivut kronikoivat matkaa valokuvin ja tekstein aina lähdöstämme Helsinki-Vantaan lentokentältä paluulennon alkuun saakka Charles de Gaullen kentältä. Toivottavasti kertomuksesta on sinulle jotain hyötyä tai iloa.