Helsinki-Vantaan lentokenttä houkutti meidät paikalle jo aamusella, ja siirryimme hyvissä ajoin ulkomaanterminaalin lähtöhässäköiden läpi lentokonetta odottamaan. Tavalliseen tapaan lentokone alkoi ottaa matkustajia kyytiinsä vasta 20 minuuttia etukäteen luvatun boarding-ajan jälkeen, mutta tämä toki ei opiskelijamatkaajia kummemmin hetkauttanut.

Lento sujui rauhaisasti, vaikkakaan Finnairin sapuskoissa ei ollut kummemmin mairittelemista. Palautin matkan ajan lukiosta päähäni jääneitä vähäisiä ranskanpaloja takaisin muistiin sanomalehti Le Figaroa lukemalla.

Päästyämme Ranskan maaperälle ja ulos koneesta, luovimme lentokentässä kiinni olevalle paikallisjuna-asemalle (eli RER-asemalle). Asemalta saimme sekä kohtuuinformatiivisen Pariisin turistikartan että viiden päivän edulliset matkakortit kaupunkiin ja sen ympäristöön. Näiden varusteiden kera istahdimme alas ensimmäiseen RER-junaan kohti itse Pariisia.

Poistuimme menestyksekkäästi junassa tavoiteasemallamme, Gare du Nordissa, ja pitkähkön aseman sisällä pujottelun jälkeen pääsimme ulkoilmaan juuri sieltä, mistä pyrimmekin. Tässä vaiheessa keskipäivä oli jo ohitettu ja aurinkoinen ilma alkoi tehdä tehtäväänsä – lentokoneessa päiväksi oli luvattu viittä celsiusastetta, mutta totesimme tämän lämpötilan olevan ainakin kymmenen astetta väärässä. Kunhan olimme saaneet purettua takit päältämme, aloimme harjoitella pariisilaisen jalankulkijan roolia.

Jo hyvin nopeasti selvisi, että Pariisin liikennekulttuuri suosi kevyttä liikennettä tuntuvasti. Jalankulkijat ylittivät teitä milloin vain ylipäänsä kykenivät, ja autot joutuivat olemaan alati hypäkällä heidän kanssaan. Toisin kuin monissa muissa eurooppalaisissa maissa, Pariisissa ei tarvinnut paljoakaan pelätä satunnaisen kaappirallikuskin yliajamaksi tulemista. Huomasimme myös muita pariisilaisia erikoisuuksia; kaupunki suosi kilpailevien liikkeiden sijoittamista samaan kimppaan. Matkalla juna-asemalta metron pysäkille kuljimme katua pitkin, jota reunusti ainakin viisi sulhas- ja morsiusasukauppaa, jotka ilmeisesti kävivät tiukkaa hintakilpailua.

Lopulta löysimme metromme ja ajoimme Place de Clichylle, joka myöhemmin mukaani poimiman turistioppaan mukaan oli suosittu pariisilaisten tapaamispaikka. Tämän myös uskoi; aukion ympärillä oli jos jonkin sortin ravintolaa ja pikaruokalaa (mm. ranskalaisen Quick-roskaruokaketjun, McDonaldsin ja KFC:n ruokalat), iso elokuvateatteri ja jopa kohtuukokoinen kirjakauppakin. Muita meitä kiinnostavia rakennuksia alueella oli muutaman kivenheiton päässä sijaitseva kuuluisa revyyteatteri Moulin Rouge sekä aukion välittömässä läheisyydessä sijaitseva oma hotellimme.

Kävimme hoitamassa nopeasti sisäänkirjautumisen hotelliin ja vaihdoimme ja järjestelimme tavaroitamme hotellihuoneessa. Pienen hengähdystauon jälkeen olikin aika lähteä jälleen liikkeelle, koska Pariisi ja kaunis sää odottivat meitä. Tutkimme kirjakauppaa ja ravitsimme itsemme Quickissa, ja tämän jälkeen kävelimme muutaman korttelin matkan Gare Saint-Lazarelle ja laskeuduimme sen tuntumasta metropysäkille, määränpäänä kaupungin ydinkeskusta.

Nousimme takaisin maan päälle Pariisin oopperatalon tuntumassa ja jatkoimme matkaa kohti Seineä. Matkalla viimeistelimme suuret matkaostoksemme hankkimalla Paris Museum Cardin Pariisin turisti-informaatiokeskuksesta.

Sattumoisin turistikeskuksen tuntumassa oli myös pieni japanilaisen kulttuurin keskittymä; mukaanlukien muutama ravintola ja ennen kaikkea suuri japanilainen kirjakauppa nimeltä Junku. Viivähdimme hetken Junkun tiloissa sen valikoimaa ihmettelemässä, ja jatkoimme sitten eteenpäin Pariisin katuja pitkin.

Saavutimme Seinen rannan oikeaisemalla Louvren pihan poikki ja jatkoimme tämän jälkeen sen reunaa pitkin kohti Notre Damea. Tällöin aloimme lopulta päästä Pariisin varsinaisiin turistikortteleihin; autenttisia pariisilaisia näki kirkon lähistöllä vain vähän, kun taas turisteja oli liikkeellä sitäkin enemmän. Notre Damen edustalla oleva aukio oli täynnä kaiken sortin kameroita. Kun Tuure keskittyi ottamaan kirkosta kuvia omilla korkean tason välineillään, päätin minä tuoda pienen seurueemme kuvaustason lähemmäs keskiarvoa; kaivoin kamerakännykän esiin ja napsin itsekin jokusen kuvan. Kuvattuamme tarpeeksi kävimme myös kiertämässä läpi kirkon sisustan.

Kirkosta poistessamme olimme yhtämielisiä etenkin yhdestä seikasta; Notre Dame oli ehdottoman katolinen kirkko. Se oli täynnä pyhimystenkuvia, loisteliaita taide-esineitä ja arkkitehtuuria. Jos olisimme korkanneet museokorttimme, olisimme päässeet myös vierailemaan kirkon torneissa, mutta jätimme tämän suosiolla välistä; torneihin päästettiin ihmisiä vain pieninä rypäyksinä, ja jonossa olisi joutunut seisomaan vähintään puoli tuntia. Siispä suuntasimme Seinen toiselle puolelle seuraavaa metroasemaa etsimään.

Nousimme ulos metrosta tarpeeksi pitkän matkan päässä Eiffel-tornista, että kykenisimme lähestymään sitä rauhassa ja ihmettelemään sitä täyden (Pariisin-matkan arvon) rahan edestä. Sää oli edelleen hyvä ja sopivan lämmin, joten puiston läpi käveleminen oli nautinto. Kävelimme aina Eiffel-tornin alapuolelle saakka, toisinaan valokuvaustaukoja pitäen.

Alun perin aikomuksenamme oli olla nousematta torniin. Tämä oli peräisin lukionaikaiselta ranskanopettajaltani, joka vahvasti suositteli jättämään tornin välistä; sen hisseihin jonottamiseen kun kuulemma kuluisi kokonainen päivä. Mepä emme kuitenkaan päätyneetkään käyttämään hissejä, sillä yksi tornin jaloista salli sisäänpääsyn myös portaita pitkin! Jalkaparoistamme välittämättä siirryimme tähän jonoon, ja pääsimme muutamalla eurolla ja vain alle varttitunnin jonotuksella nousemaan kohti yläilmoja.

Kiipeämistä riittikin; kykenimme nousemaan halpislipullamme toiseen kerrokseen saakka, joka oli 674 portaan päässä pohjatasosta. Tästä eteenpäin matkaa olisi pitänyt jatkaa hissillä, ja hissi olisi sekä maksanut rahaa että edellyttänyt mittavaa jonottamista, joten jätimme sen väliin ja tyydyimme ihmettelemään ensimmäisen ja toisen kerroksen näkymiä.

Päästyämme taas alas tornista jatkoimme matkaa vastakkaiseen suuntaan kuin mistä olimme saapuneet – viimeisenä tavoitteenamme tiistaille oli nähdä Riemukaari. Vaikka jalat sanoivat muuta, päätimme edetä varsin lyhyen reitin jalan; tämä alkoi kaduttaa jo matkan puolivälissä, jolloin kuitenkin oli jo liian myöhäistä vaihtaa metroon. Kun pääsimme Riemukaarelle saakka, olimme jo liian väsyneitä jaksamaan etsiä reittiä sitä kiertävän valtavan n-kaistaisen liikenneympyrän halki kaaren juurelle, vaan hakeuduimme vain lähimmälle metroasemalle ja ajoimme takaisin hotellille lepäämään.

• Previous Entry: Pariisi 2006 – Johdanto
• Next Entry: Pariisi 2006 – Keskiviikko 19.4.