Sunnuntai 25.9.2005
Heräsimme varhain ja yllättävän vähiin kipuihin ja särkyihin, vaikka olimme rasittaneet jalkojamme koko edellisen päivän. Suihkun ja toistamiseen yksinkertaiseksi osoittautuneen aamiaisen kuluttamisen jälkeen olimmekin valmiit seuraavan nähtävyyskimpun käsittelylle. Lähdimme retkeilymajasta noin kello yhdeksän kohti Parc de Cinquantenaire -puistoa ja sen valtavia museorakennuksia.
Aikainen sunnuntaiaamu osoittautui hyväksi ajaksi liikkua suurkaupungissa. Cinquantenairen lähettyvillä olevat suuret bisnesrakennukset olivat tyhjillään, ja siksi saimme kävellä metroasemalta puistoon kaikessa rauhassa. Myös puisto oli varsin tyhjä – harmi vain, että aurinko paistoi juuri museorakennusten yläpuolelta vastaamme ja esti vaikuttavan nähtävyyden valokuvaamisen. Kuningas Leopold II:n henkilökohtaisen maaomistuksen, Kongon, tuottamat varat on kuitenkin näköjään käytetty oikein hyvin.
Ensimmäiseksi käyntikohteeksemme valitsimme sotamuseon (Musée royal de l’Armée et d’Histoire militaire), joka poikkeuksellisesti oli täysin ilmainen (sekä myös auki jo yhdeksältä aamulla). Museo myös sisälsi suuren kokoelman lentokoneita – näiden kanssa hullu valokuvaajamme pääsi elementtiinsä. Itse istahdin keskelle lentokonehallia päivittämään matkapäiväkirjaa ja odottamaan, että Tuure saisi räpsittyä muistikorttinsa täyteen kuvia. Kun koneet oli kuvattu, siirryimme seuraavaan tilaan, joka oli kansoitettu panssarivaunuilla. Sain siis toisenkin hetken läppärini räpläämiseen.
Erityismaininta sotamuseolle täytyy kattavan kalustevalikoimansa lisäksi antaa halvoista automaateista. Löysimme museon perältä virvoitusjuoma- ja sekatavara-automaatit, joista sai tölkkisolaa 70 sentillä (kuva) ja vohvelipariskunnan 50 sentillä. Kokeilimme molempia, ja pienen värkkäyksen ja rahanpujotuksen jälkeen jopa saimme ostoksemme ulos koneista. Nauttiessamme virkistävää sokerijuomaa eräs museovirkailija saapui paikalle, sanaakaan sanomatta teippasi automaattien maksuaukot kiinni ja teippasi niiden eteen laput “automaatti epäkunnossa”.(kuva) Hassuja nämä belgialaiset.
Sotamuseo vei (ennen kaikkea kattavan valokuvautumisensa takia) paljon enemmän aikaa suunnitelmistamme kuin olimme aikoneet. Kiirehdimme sieltä seuraavaksi toiselle puolelle Cinquantenaire-puistoa museo-oppaamme “erääksi Brysselin arvostetuimmista museoista” hypettämään Musée du Cinquantenaireen.
Cinauqntenaire-museoa lienee helpoin kuvata paikaksi, jossa Indiana Jonesin voisi kuvitella viettävän aikaansa seikkailujensa välillä. Rakennuksen näyttelyt sisälsivät arvoesineitä kaikkialta maailmasta ja ajasta aina egyptiläisistä muumioista pääsiäissaarelaiseen jättiläiskivinaamaan (joka tosin valitettavasti osoittautui jäljennökseksi). Kiersimme museon ripeää tahtia pysähtyen äimistelemään tarkemmin ainoastaan pitsinäyttelyn hämmentävän monimutkaisia taideteoksia. Totesin, että myös pitsinörtin elämä saattaisi osoittautua kiintoisaksi. Tuure ilmaisi kannattavansa enemmän höyrykoneita.
Kun viimeinenkin Bryssel-kortin oikeuttama näyttely museosta oli käyty läpi ja olimme onnistuneet vastustamaan museokaupan houkutuksia (parisataakiloiset kreikkalaiset kivipatsaat olisivat *niin* tyylikkäitä… ja maksaneetkin vain tuhatkunta euroa), oli aika valita seuraava käyntikohde. Alun perin aioimme mennä Musée royal de l’Afrique centraleen, minne ilmeisesti kaikki Kongon merkittävät taide-esineet on vuosisatojen kuluessa kärrätty, mutta aikataulun supistumisen takia valitsimmekin sen sijaan lähempänä sijaitsevan luonnontieteellisen museon (Muséum des Sciences naturelles).
Luonnontiedemuseo osoittautuikin pettymykseksi. Siellä oli dinosauruksiakin vain muutaman allosauruksen luurangon verran, vaikka museon esittely lupasi niitä olevan kymmenittäin. Uudistettu aikataulumme oli silti hyväksi – nyt nimittäin pääsimme palaamaan keskustaan kävellen Euroopan parlamentin ohi. Sunnuntaina kaikki virkamiehet toki olivat puuhastelemassa omien projektiensa parissa jossain aivan muualla, mutta pelkkä EU:n päättävän elimen rakennuskin oli hieno nähtävä. Yritimme myös bongata parlamentin läheltä suurlähetystöjä ja muita merkittäviä virastoja, mutta löysimme matkalla metroon ainoastaan Tirolin vaatimattoman edustuston.
Metro vei meidät pois EU-kaupunginosasta ja takaisin Brysselin keskustaan. Matkasimme sieltä pohjoiseen ja (kartan epäselvyyksistä huolimatta) löysimme päivän viimeisen kohteen, Centre belge de la Bande dessinéen eli Belgian sarjakuvamuseon. Tutustuminen belgialaiseen sarjakuvateollisuuteen olikin kiinnostava kokemus kohtalaisen kokeneelle mangaharrastajalle. Sarjakuvapuoli pysyi tiukasti käsittelemässä belgialaista historiaa, lyhyessä animaationäyttelyssä onnistuttiin lisäksi mainitsemaan Hayao Miyazakin Porco Rosso – animaation historiapuussa sen alusta nykypäivään. Toisin kuin esitteemme lupasi, emme vielä näyttelyn lopussakaan tienneet sarjakuvien maailmasta kaikkea, mitä suinkin voisimme haluta. Valitettavaa.
Sarjakuvamuseon yhteydestä löytyi myös museokauppa, jossa oli erittäin runsas valikoima belgialaista ja ranskalaista sarjakuvaa. Harmi vain, että tässä maailman kolkassa kymmenen euron albumissa on kovat kannet ja kaksikymmentä sivua, eikä hinta-määräsuhde siksi ole kovin korkea. Hintoja oli kuitenkin hyvin; jotkin alle 20 senttiä korkeat Tintti-patsaat maksoivat lähemmäs sata euroa, muutamat jopa reilusti sen yli. Tuure osti kaupasta fantasiajulisteen, minä metsästin sen harvasta mangakokoelmasta itselleni Di Gi Charat -albumin. Molemmille tarttui mukaan myös postikortteja.
Lyhyen museonjälkeisen lepotauon aikana arvioimme, että olimme olleet jo ainakin seitsemän tuntia yhtämittaisesti jaloillamme syömättä mitään. Sekä jalkapohjat että vatsat olivat asiasta jo hyvin tietoisia, joten palasimme jälleen Grande Placen tuntumaan ja kokeilimme toistakin kreikkalaista ravintolaa. Sekä hinta- että laatutaso säilyivät suunnilleen samalla kohtalaisuuden asteella.
Ruoan jälkeen päättelimme olevamme tarpeeksi väsyneitä ja kylläisiä lopettamaan päivän kaupunkireissun. Matkalla metroon löysimme kuitenkin vielä yhden valtavan houkuttelevan käyntikohteen – suuren sarjakuvakaupan! Mangahyllyjen seasta oli vaikea irroittautua, mutta onneksi ranskaa osaamaton Tuure raahasi minut pois ennen kuin jalkani tai budjettini pääsivät pettämään. Palasimme retkeilymajalle ja käytimmekin lopun iltaa jalkapohjien hoivaamiseen ja rentouttamiseen.
Kolmannen päivän saldo: Neljä museoa, lähes käyttökelvottomat jalkapohjat, mangahyllyjen kuvat iskostuneina verkkokalvolle ja 976 megatavua valokuvia (432 kuvaa). Kuvista 313 kappaletta sotamuseosta (museo valitettavasti kieltää niiden julkaisemisen)
