Brysseli oli ensimmäinen minun ja Tuuren itse organisoimamme ulkomaan-matka, ja myös ensimmäinen matka, jolta kirjoitimme matkapäiväkijan. Tästä matkustelumme siis alkoi.
Brysselin-matka tehtiin 23.-27.9.2005
Kirjoittaja: Juha Törmänen
Valokuvaaja ja oikoluku: Tuure Laurinolli
Ensimmäisen päivän jälkeisiä valokuvia ei koskaan muistettu lisätä päiväkirjaan.
Perjantai 23.9.2005
Matkamme alkoi Otaniemestä noin kello 13:20 perjantaina päivällä. Tähtäimenä oli Bryssel, Euroopan pääkaupunki, ja matkaa tekemässä minä, Juha, uskollinen kirjoittajanne, sekä Tuure, itsejulistautunut hullu valokuvaaja, joka paloi halusta päästä kokeilemaan uutta kallista järjestelmäkameraansa. Matka oli suunniteltu vain karkeasti – lennetään Brysseliin, yövytään retkeilymajassa neljä yötä ja palataan ta kaisin. Matkalla käydään läpi niin monta museoa, nähtävyyttä ja sarjakuvakauppaa kuin suinkin mahdollista (ja toki otetaan paljon valokuvia). Innoitteena reissulle toimi mikäs muukaan kuin Finnairin syysalennus, jonka avulla Brysselissä pääsi käymään halv emmalla kuin vaikkapa kotikaupungissamme Oulussa.
Ajoimme siis vanhalla kunnon satakakkosella Helsinkiin ja vaihdoimme siellä lentokentälle suuntaavaan bussiin. Kello kahden yllättävä ruuhka Helsingin epämääräisemmillä alueilla yllätti, mutta väljän aikataulumme ansiosta meillä olikin varaa vaikka madella perille. Sinne myös pääsimme, ja jo ensimmäiseksi huomasimme että lentomme oli puoli tuntia myöhässä. No, halpa vuokra- ei kun lentoliput kompensoivat.
Lähtöselvitykset sujuivat leppoisasti, jopa minun tavallisesti pitkiä katseita herättävä passini (vuodelta 1997 ala-asteaikaisen kuvan kera) meni läpi ilman pientäkään hymynvirnettä virkailijoiden kasvoilla. Sillä välin kun ihmettelimme niin kutsut tujen Duty Free -kauppojen ei-aivan-niin-edullisia hintoja, lentokentällä kuulutettiin, että lentomme lähtöporttia vaihdettaisiin. Toistettuamme toisillemme sutkauksen halvoista vuokrista suuntasimme uudelle portille ja jäimme odottamaan lentoa suomalaise n sci-fi-radiokuunnelma Maan Äänen(linkki) parissa.
Ennen pitkää toinen kuulutus kertoi, että lähtö myöhästyy vielä kymmenen minuuttia. Kompensointia, kompensointia.
Lennolle kuitenkin lopulta päästiin, ja se sujuikin kaikin puolin niin kuin Finnairilta voisi toivoa – sujuvasti ja mukavasti. Lentoemäntä hätyytti Tuuren kameran piiloon nousun ajaksi, joten tältä osin kuvavalikoimamme jäi hitusen vajaavaiseksi. Lentokoneruoka onneksi oli syötävän hyvää ja lähtöviivytysten jälkeen matka sujui hyvää tahtia. Saavuimme Brysseliin noin kello 18:40 paikallista aikaa.
Brysselin lentokenttä oli iso, ja ainakin omasta mielestäni varsin tuskainen suunnittelultaan. Ajoimme ensin muutaman sataa metriä liikkuvaa lattiaa pitkin, sitten temppuilimme lentokenttäkauppojen ja -ruokaloiden halki ja laskeuduimme monta kerros ta alemmas, mahdollisesti maan alle asti. Siellä luvassa oli pitkälti lisää liukulattiaa. Tunnelin seiniä koristivat monenkieliset tervetuloilmoitukset ja idylliset kuvat uskomattoman sotkuisista autoliikenneliittymistä, jotka ilmeisesti sitten edustavat belgialaista insinööritaitoa parhaimmillaan. Tervetuloilmoituksista englanninkielinen toivotti kylmästi ihmiset tervetulleiksi Brysseliin, kaikki muut kielet sen sijaan sijoittivat sanansa “tervetuloa kotiin”-akselille. Belgiassa siis kaiketi kelpaa käytt ää mitä tahansa muuta kieltä kuin englantia… mikä on pahempi asia, koska puhuttu ranskani ei koskaan ole ollut kauhean sujuvalla tasolla.
Kunhan pääsimme ulos valtavalta mutta mukavan nykyaikaiselta asemalta (odotettuamme runsaat puoli tuntia jostain syystä myöhästyneitä matkalaukkuja, onneksi halpa lento kompensoi), alkoi todellinen keskieurooppalainen mentaliteetti viimein näkyä ym päristössä. Talot Brysselissä ovat nättejä, mutta monet on jätetty kunnostamatta. Vanha kulttuuri säilyy ja sen päälle pistetään korkeintaan pieniä paikkoja, jotka tekevät elämästä vähimmässä määrin elettävämpää. Koko yhteiskunta tuntuu olevan ainakin kym menen vuotta jäljessä Suomesta (ah, tätä upeaa todellisen Euroopan eleganssia!). Epäinformatiiviset TV-ruudut eivät auta paljoakaan junalla suunnistamisessa, ja liputkin on kirjoitettu ainoastaan flaamiksi. Löysimme useamman hetken toilailun jälkeen Brys selin keskusasemalle ja pääsimme vaihtamaan sieltä metroon. Muutos oli parempaan suuntaan – nyt lipunkin sai ostaa automaatilta. Pari pysäkinväliä myöhemmin nousimme hämärtyneeseen ulkoilmaan Brysselin ydinkeskustan ulkopuo lella.
Retkeilymajamme Genération Europe ei sijaitse aivan keskeisimmässä Brysselissä, mutta kuitenkin kohtuullisen kävelymatkan päässä kaikesta kiinnostavasta. Läheinen naapurusto sisältää ahtaita katuja ja paljon vieri viereen rakennettuja noin kolmikerroksisia vanhoja taloja, joiden alakerroissa on kahviloita, pieniä putiikkeja ja uusina tulokkaina pienikokoisia tiloja, jotka mainostavat tarjoavansa internet-yhteyksiä. Yksikään liike ei vaikuttanut isomp iin ja siistimpiin kauppoihin tottuneen suomalaisen silmissä kovin houkuttelevalta. Luokittelimme yhteisellä päätöksellä ympäristön tasolle “ei tarvitse pelätä henkensä, ainoastaan laukkunsa ja rahojensa puolesta”.
Europesta saimme ensimmäiseksi yöksi keskenämme jaettavaksi neljän hengen huoneen. Ylimmän kerroksen nurkassa sijaitseva lukaali on mukavan etäisellä paikalla kaikesta, mutta sisustukseltaan varsin ankea. Huoneessa o n muun muassa vain yksi sähköpistoke, mikä kahdelle teekkarille on aivan liian vähän. Asumus kuitenkin ajaa halvan tehtävänsä, ja tarjoaa nyt hyvän tilaisuuden levätä yhdeksisen tuntia kestäneen mat kustuksen rasitukset pois. Huomenna on luvassa tustutuminen varsinaiseen Brysseliin sekä mahdollisesti myös muutama kiinnostava museo. Viimeistelimme illan ostamalla respasta solaa ja yrittämällä murtautua sisään retkeilymajan WLAN:iin, siinä valitettavas ti onnistumatta.
Ensimmäisen päivän saldo: Onnistunut saapuminen Brysseliin, 247 megatavua valokuvia (127 kpl).
- Uskollinen kirjoittajanne
- Itsejulistautunut hullu valokuvaaja
- Kuva maasta
- Kuva lennosta
- Amis Tour
- Brysselin metro
- Vanhoja taloja retkeilymajan tuntumassa
- Neljän hengen retkeilymajahuoneemme
- Yksinäinen ranskalainen sähköpistoke








