Minulla oli toki pieniä esteitä, kuten tässä samaan aikaan käynnissä oleva tenttikausi, ja 21. päivä käynnistyvä pitkä lomamatka Japaniin, mutta enpä silti halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä. Pääsin siis käymään ensimmäistä kertaa elämässäni Espanjassa, ja näin jälkikäteen ei hetkeäkään kaduta että lähdin matkalle. Perässä seuraa lyhyehkö matkapäiväkirja tämän reissun tapahtumista.

Matkakartta

Sujautin matkaan liittyvät Sevillan kiintopisteet Google Mapsiin. Tässä kartallinen kuvaus siitä, mitä matkalla tein:

Näytä Sevilla 2009 suuremmalla kartalla

Myöhemmät päivät on tekstimuurin keventämiseksi jaoteltu omille sivuilleen. Jatka lukemista tästä alempaa.

Herätyskello potki meidät hereille puoli kahdeksalta paikallista aikaa. Istuimme/makasimme hetken aikaa typertyneinä paikoillamme, vaivauduimme lopulta tekemään aamutoimet ja pakkaamaan ja poistuimme hotellista noin tuntia myöhemmin. Palasimme päärautatieasemalle edelleen kävellen. Keskiviikkoaamu ei ollut lainkaan yhtä kaunis kuin tiistai oli ollut; nyt oli kalseampaa ja taivas oli pilvessä.

Nappasimme mukaan aseman ostossokkelosta ruokaa ja siirryimme ensimmäiseen Interrail-junaamme. Juna osoittautui mainioksi, vaikkemme olleetkaan osanneet hankkia paikkaa sen panoraamavaunuun – olimme saaneet VR:n kautta varattua kuuden hengen istumaosaston ikkunapaikat, ja levittäydyttyämme osastoon kuin kunnon interreilaajat ikään, ei kukaan yrittänytkään tulla pitämään seuraa meille.

Ensimmäinen junamatka kulki Sveitsin itäosista Liechtensteiniin, kyseisen pikkumaan poikki ja sitten Itävallassa Alppien välissä Innsbruckiin saakka. Matka oli kaunis, vaikka toisinaan paksu sumu haittasikin näköaloja. Erityisen kiehtovia osia siitä olivat Sveitsin lehtimetsäkukkulat, joissa metsä kasvoi yli 45 asteen kulmassa maahan nähden, sekä Liechtenstein kaikessa epäkiehtovuudessaan; maa näytti vain vähän ränsistyneemmältä Sveitsiltä.

Joko yöunet olivat jääneet huonoiksi tai alppi-ilma teki pahojaan, sillä meihin kumpaankin iski matkan edetessä kova väsymys. Tuure nukkui loppupuolta reitistä ja taisin itsekin useamman kerran torkahdella. Silloin kun olimme hereillä, seurasimme matkan edistymistä peilaamalla junan ikkunoista näkyviä maastonmuotoja Google Earthin esitykseen junareitistä.

Innsbruckissa jäimme pois junasta etsimään ruokaa, ja tutkittuamme asemaa lähellä olevat vaihtoehdot läpi valitsimme spaghetti bolognese -annokset läheisestä kahvila-ravintola-baarista; otaniemeläinen teekkari nimittäin syö aina keskiviikkona spagettia, jos vain suinkin kykenee. Baarin puolella erä tirolilaishattuihin sonnustautunutta matkailijanuorisoa yritti kovasti onnistua laulamaan kovaäänisiä juomalauluja loppuun asti. Täydensimme ruokailun jälkeen juomavarastoamme vedellä ja kahvilla ja etsimme sitten seuraavan junamme.

Siinä missä ensimmäinen juna oli suuri Alpit ylittävä pikajuna, toista matkaa varten hyppäsimme taajamajunaan, joka lähti mutkittelemaan korkeammalle vuoristoon. Juna nousi puoli kilometriä Innsbruckia korkeammalle ensimmäisen 15 matkakilometrinsä aikana, ja jatkoi tämän jälkeen pienten alppikylien halki Garmisch-Partenkircheniin ja edelleen Müncheniin. Kun kiinnostavat näköalat alkoivat Saksaan saapumisen jälkeen loppua, aloimme jälleen molemmat nuokkua ja kerätä energiaa myöhempiä koitoksia varten.

Müncheniin saavuimme ajallaan, ja pujottelimme kadulla maleksivien turkkilaisten läpi Euro Youth Hosteliin, yöpymäpaikkaamme. Saimme huoneen ja purkauduimme sinne. Ilta kului sujuvasti netin kanssa – retkeilymajan ilmainen langaton verkko ei toiminut sitten millään, ja kokeilimme monenmoisia konsteja ja respan teknistä apua tuloksetta. Lopulta luovutimme ja kävin hoitamassa välttämättömimmät nettikontaktit kännykän kautta.

Muuten huone oli menettelevä; se tosin oli karuinta retkeilymajalaatua, eli vessakin löytyi vain käytävältä. Toisaalta se oli myös mukavan tilava, ja tällä kertaa sähköpistokkeetkin olivat sen verran mielekkäissä paikoissa että matkavedenkeitin pääsi käyttöön. Teetä kansalle!

Näytä Interrail 2007 – 18.4. suuremmalla kartalla

Päivän arviot:

Zürich-Innsbruck-juna

Juha: **** – Mukava juna jossa sai katsella maisemia (ja nukkuakin) rauhassa. Junaradan varrella riitti paljon hienoa nähtävää.

Tuure: **** – Junassa oli hyvä nukkua, ja niskatuet olivat hyvät.

Innsbruckin rautatieasema

Juha: **½ – Aseman lähettyvillä ei näyttänyt olevan paljoa nähtävää. Asemalta löytyi tavanomaiseen tapaan muutama kioski ja ruokapaikka, ei mitään kummallista tai hienoa, taikka yhtään houkuttavampaa kauppaa.

Tuure: *** – Innsbruckin rautatieasema oli yllättävän kookas kaupungin kokoon nähden, mutta ilmeisesti junamatkustus on seudulla suositumpaa kuin Suomessa. Asema ei näyttänyt kovin rauhalliselta paikalta, vartijat näyttivät heittävän ulos ainakin pari teiniä vajaan tunnin asemallaoloaikamme akana. Asemalta sai ruokaa, mikä oli hyvä. Huono olo ei ollut hyvä.

Innsbruck-München-juna

Juha: ***½ – Juna kierteli läpi taajamia ja näytti vielä edellistäkin junaa hienompia näköaloja. Tässä yksityisyys vain kärsi ja penkit olivat karseat. Myöskään matkan toinen puolisko Saksan läpi ei ollut kovin kiehtovaa ihmeteltävää.

Tuure: ** – Junan vessa oli valitettavan ahdas. ja sen vetäminen toimi hieman huonosti. Olen eri mieltä penkkien karseudesta, niissä pystyi nukkumaan vallan mainiosti, mikä esimerkiksi Pendolinossa ei onnistu. Junamatkasta jäi aika vähän mieleen, koska olo oli junamatkan ajan poikkeuksetta väsynyt ja huono, ja ikkunat likaiset. Lisäksi WC-osaston ikkunasta ei nähnyt ulos.

Alpit

Juha: ***** – Ihan kivat. Voitaisiin pystyttää tällaiset Suomeenkin.

Tuure: **** – Alppeja olisi voinut olla enemmänkin, ja ne olisivat voineet pysyä paremmin vakioetäisyydellä junasta. Lisäksi metsän alppien ja junaradan välistä voisi poistaa.

Aamu alkoi kuten .odotettavissa on, kun yllättäen joutuu siirtämään unirytmiään monta tuntia väärään suuntaan: hyvin vastahakoisesti. Pääsimme kuitenkin tavaroinemme liikkeelle ja onnistuimme keplottelemaan itsemme lentokentälle hyvissä ajoin.

Vaikka lentokenttäturvallisuutta onkin nostettu vielä pykälän verran ylöspäin, ainakaan me emme kokeneet kummempia ongelmia; tajusin vasta myöhemmin, että olin salakuljettanut avaimenmuotoisen monitoimityökaluni lentokoneeseen veitsineen päivineen. Uskaltauduimme kokeilemaan Blue1:n lähtöselvitysautomaattia, joka osoittautuikin mainion helpoksi ja nopeaksi ratkaisuksi. Niin harvat lentomatkustajat uskalsivat käyttää sitä, että sillä ei ollut minkäänmoisia jonoja.

Lähtöporttimme oli aivan lentoaseman päässä – pääsimmekin näkemään EU:n ulkopuolisten lentojen mystisen odotusalueen, jonne ei ole menemistä ellei lentolippu siihen oikeuta. Se ei ollut kovin kummoinen. Kiersimme alueen harvoja kauppoja hetken läpi ja lähdimme lopulta kirjautumaan koneeseen, ja jälleen yhden lipuntarkastuksen jälkeen meidät kuskattiin bussilla Blue1:n pienen lentokoneen luokse.

Lentokone viipotti ilmaan ja sai lennettyä onnistuneesti Zürichiin kierrellen pari kertaa kaupungin ilmatilassa ilmeisesti koko päivän ajan jatkuneen ilmaruuhkan takia. Blue1 ei toki tarjonnut ilmaista ruokaa, joten jouduimme aloittamaan matkarahojen kulutuksen jo tässä vaiheessa. Istumapaikkojen osalta tuurimme oli melko huono; edessä olevilla penkeillä istui pariskunta lapsiensa kanssa, ja lapsista nuorempi rääkyi suoraa kurkkua suurimman osan matkasta. Onneksi lentokonekin oli äänekäs ja kykeni hukuttamaan melua alleen.

On huomattava, että lentokone ei korvatuplat päässä ollut kovinkaan meluisa :) Lisäksi on kommentoitava lähtöajan optimoinnin täydellistä onnistumista. Kun kone odotteli rampilla kiitotielle pääsy, alkoi sataa. Ensimmäistä kertaa pieneen ikuisuuteen, ja juuri kun olimme lähdössä alta pois \o/

Zürichissa metsästimme sujuvasti juna-aseman ja nappasimme lähijunan, joka vei meidät Etap Hotel Zürichiä lähimmälle pysäkille. Siitä vielä kymmenisen minuutin kävelyn jälkeen (noin kello 13) olimme perillä, otimme huoneen haltuumme ja kävimme molemmat suihkussa – sää ei nimittäin ollut lähelläkään sitä mitä voisi olettaa huhtikuun puoliväliltä, lämpötila oli reilusti yli 20 celsiuksessa ja auringonpaiste sai hien virtaamaan.

Kun kaikki oli saatu järjestykseen, olikin aika lähteä katsastamaan itse kaupunki. Kävelimme ensiksi päärautatieasemalle ja teimme tuttavuutta sen alapuolisen ostossokkelon kanssa. Sokkelo oli likimain kuin Helsingin rautatieaseman asematunneli, mutta moninkertaisesti suurempi ja kauppojen puolesta vieläkin redundantimpi. Löysimme lopulta kebabpaikan ja saimme vatsamme kunnolla täyteen ensimmäisen kerran koko päivän aikana.

Täysin vatsoin otimme avuksi lentokentältä kyytiin tarttuneen Zürichin virallisen turistioppaan ja lähdimme käymään läpi kaupungin nähtävyyksiä sen perusteella. Nähtävyydet eivät olleet kummoisia, mutta itse kaupunki osoittautui viihtyisäksi (ja lämpimäksi) paikaksi. Päästyämme järven rantaan istahdimme alas lepäämään, joimme pullolliset riistohinnoiteltua limonaatia ja katselimme rannalla taapertavia ja lennähteleviä jos jonkin sortin vesilintuja.

Takaisin tulimme oppaan suositteleman reitin mukaisesti joen toista puolta pitkin. Koska teekkareita olimme, halusimme käydä katsastamassa paikallisen teknillisen oppilaitoksen. Sen myös onnistuimme tekemään; kävelimme oppilaitoksen pääaulan läpi sen kuuluisalle näköalaterassille, totesimme ettemme halua maksaa hissistä ja mutkittelimme pikkukatuja pitkin takaisin vedenpinnan tasolle.

Päärautatieaseman läheltä äkkäsimme puolivahingossa Coop-nimisen marketin, josta kävimme ostamassa iltaa varten mehua, tomaatteja, suklaata ja roseeviiniä. Sitten kävelimme takaisin hotellille palautumaan matkasta – GPS-laite raportoi kävelylenkin pituudeksi runsaat 11 kilometriä, lukuun ottamatta kaupoissa pyörimistä ja ympäriinsä seisoskelua. Jalkamme tulkitsivat tässä vaiheessa, että liikuntaa oli saatu tarpeeksi.

Ainakin minun jalkani sanoivat “enemmän kuin tarpeeksi”.

Ilta sujui sitten vaihtelevissa merkeissä; olimme ostaneet jo heti huoneeseen saavuttuamme 24 tunniksi langatonta internetiä, ja nyt sitten käytimme sitä hyväksemme. Kesken kaiken Tuure muisti, että hänen piti kirjoittaa seuraavaksi päiväksi essee, joten suuri osa illastamme meni esseen aihepiirin tuotantotalousmaisten näkökulmien dissaamiseen viinin seurassa.

Näytä Interrail 2007 – 17.4. suuremmalla kartalla

Päivän arviot:

Zürich

Juha: *** – Ilmeisesti hyvä paikka asua, mutta matkakohteeksi kaupunki on kallis. Sillä ei myöskään ole mitään erityisen hienoja nähtävyyksiä. Hyvä kaupunki aloittaa matka, mutta kovin montaa päivää täällä ei pelkästään paikkoja katsellessa viihtyisi.

Tuure: *** – Zürichiä olisi ehkä voinut katsella toisenakin päivänä, ja siellä olisi varmasti mukava asua, jos palkka olisi sopiva. Aloituskaupunkina Zürich on sikäli huono, että kaikki on kallista, joten hygieniatarvikkeisiinkin (šampoo, hammasharja, -tahna sekä deodorantti) sai tuhlattua helposti n. 25 yksikköä paikallisia maksuvälineitä.

Zürichin lentoasema

Juha: **** – Asemalta löysi helposti pois, se ei edellyttänyt suhteettomia kävelymatkoja ja ostosmahdollisuuksiakin olisi ollut runsaasti. Sujuva pulju.

Tuure: ***** – Aseman matkatavarapalvelu oli nopea kuin mikä, ja pois pääsi helposti.

Etap Hotel Zürich

Juha: **½ – Täytti tarpeet. Siisti hotelli, mutta kunnollinen kylpyhuone olisi ollut kiva asia. Sähköpistokkeet oudoissa paikoissa ja niitä oli liian vähän, näköala vain vastakkaisen hotellin asiakkaiden huoneisiin.

Tuure: *** – Sähköpistokkeita liian vähän ja väärissä paikoissa. Kylpyhuone ja WC puhdistuksen kannalta järkeviä, ja siten siistejä, mutta hieman epämukavia käytettäviä. Näköalalla ei niin väliä, ei se ilman vastapäistä seinääkään olisi kummoinen ollut.

Päärautatieaseman ostossokkelo

Juha: ** – Paljon pieniä kauppoja, sekava rakenne. Suhteessa kokoonsa kovin hyödytön, yhtä hyvin tarpeet täyttäisi Helsingin asematunnelin kokoinen kauppakeskus.

Tuure: *** – Liikaa toistoa, K-kioskeja löytyi enemmän kuin ehti laskea, ja samanlaisia “halpa”supermarkettejakin oli kaksi melkein vierekkäin. Lisäksi paikalla ei oikein ollut järkeviä ravintoloita nälän sammuttamiseksi, sikahintaista kebabpaikkaa lukuun ottamatta.

Zürichin turistioppaan kävelykierros

Juha: ** – Reittivalinta oli vähän hassu, ja reitin varrella olevat nähtävyydet eivät kovin kummoisia. Sai sen avulla sentään hyvän käsityksen kaupungin ydinkeskustasta. Likimain sama reitti olisi varmaan kuitenkin tullut kuljettua myös ilman opasta.

Ture: *** – Reittivalinta oli ehkä vähän hassu (ihmeellistä edestakaisin kävelyä), mutta ilman esimerkkireittiä emme varmaankaan olisi jaksaneet kiivetä ETH:n mäelle enää reissun lopulla.

Vanha kaupunki

Juha: ***1/2 – Nättejä näkymiä ja ihan oikeita antikvariaatteja. Liikkeiden hintataso oli tosin aivan eri luokassa kuin matkabudjettini.

Tuure: ** – Perus vanhakaupunki. Kieltämättä ihan nättiä seutua, mutta ei siellä oikein muuta tekemistä ollut kuin kävellä läpi.

Eidgenössische Technische Hochschule

Juha: **** – Kelpaisi tuolla opiskella. Hieno rakennus ja hienot näköalat.

Tuure: *** – Päärakennus varsin antiikkisen oloinen, ja sekava verrattuna Aallon luomukseemme. Toisaalta päärakennuksessa ei varmaankaan suoriteta aivan yhtä suurta osaa opiskelusta kuin TKK:lla.

Koska Interrailin avulla kerran pääsee melkein minne tahansa Euroopassa, päätimme sitten käyttää tilaisuuden hyödyksi. Tarkoituksenamme oli päästä näkemään sekä Alpit, Deutches Museum, Praha, että Wien. Suunnittelun lopputuloksena syntynyt reitti kiertää kauniin kiekuran Keski-Euroopassa.

Matkalla olivat tälläkin kertaa Tuure (vasemmalla) ja Juha (oikealla).

Tekstin on kirjoittanut ensisijaisesti Juha, kun taas Tuure on huolehtinut valokuvista. Tuure on myös lisäillyt väliin omia kommenttejaan, jotka

eroavat tavallisesta tekstistä tällä tavalla.

Interrail-reissun matka toteutettiin seuraavasti:

• 17.4. Helsingistä Zürichiin lentämällä
• 18.4. Zürichistä Innsbruckin kautta Müncheniin junilla
• 19.4. – 20.4. Münchenissa, tämän jälkeen yöjunaan
• 21.4. – 22.4. Prahassa
• 23.4. Prahasta Wieniin junalla
• 24.4. – 25.4. Wienissä, tämän jälkeen yöjunaan
• 26.4. Hampurista Helsinkiin lentämällä
• Matkasta on saatavilla myös yhteenveto

Näytä Interrail 2007 – kokonaiskartta suuremmalla kartalla

Matkareittimme on kuvattu jokaisella sivulla ylläolevan kaltaisilla kartoilla. Karttaa voi sekä siirrellä että zoomailla vapaasti vasemman reunan ohjausnappuloista. Reitit on värikoodattu;

musta tarkoittaa lentoa,
vihreä tarkoittaa juna- tai bussimatkaa,
turkoosi on sekoitus julkista liikennettä ja kävelyä ja
sininen on kävelymatka

Pariisi: * * * * *

Beausejour Montmartre -hotelli: * * *

Museot

Armeijamuseo: * * ½

Suurin osa armeijamuseosta oli remontoitavana, näimme ainoastaan keskiajan ja renessansin aseita ja panssareita

Arts et metiers: * * * * ½

Center Pompidou: * * *

Louvre: * * * ½

Louvre oli iiiiiiso, mutta myös väljästi täytetty ja itseään toistava. Muinaisen Egyptin osasto oli rempattavana, ja Pohjois-Eurooppalaisen taiteen osastossa oli vain muutama saksalainen taideteos.

Louvre: Mona Lisa: * *

Pettymys; sen ympärillä oli niin vähän turisteja, että taulun kykeni näkemään! Muutenkaan ei mikään valtaisa elämys, kannattaa ennemmin ihmetellä Mona Lisaa netissä.

Pariisin historia: * * *

Käytännössä suuri kokoelma tauluja.

Plans-reliefs: * * ½

Rodin: * * * *

Kaunis sää teki Rodin-museon puutarhassa käyskentelystä nautinnon

Versailles, Grandes Appartements: * * ½

Isoja, yleellisiä ja toisiaan toistavia huoneita. Suuri peilisali oli hieno, turisteja oli turhan paljon.

Viemärimuseo: * * * * ½

Ei niinkään museo; puitteina olivat toimivat viemärit! Jopa haju oli autenttinen. Opetti paremmin Pariisin historiaa kuin mikään muu museoista.

Nähtävyydet

Champs-Elysées: * * *

Iso katu, joka tosin ei ollut vielä kovin herännyt kesäaikaan; näytti autionpuoleiselta.

La Défense: * * * ½

Eiffel-torni: * * * * ½

Torniin pääsi kiipeämään yllättävän nopeasti. Portaita riitti ja kunto kului, mutta näköalat palkitsivat. Tornin ruskea maalipinta oli yllättävä bonus, se näytti näin paljon metallinväristä paremmalta.

Napoleon I:n hauta: * * ½

Notre Dame: * *

Ehdottoman katolilainen kirkko. Pimeä eikä loppujen lopuksi kovin kiinnostava.

Sacre Coeur: * ½

Pahin näkemämme turistirysä Pariisissa; Sacre Coeurin basilikan ympärille oli keskittynyt melkoinen joukko huonoja matkamuistopuotejakin.

Versailles, piha ja palatsi: * * * *

Puutarha oli osittain puutteellisesti hoidettu, muuten ympäristö oli upea.

Satunnaista

Metrolinja 1: * * * *

Moderni, hieno metro

Metrolinja 14: * * * * *

Joukkoliikenteen riemuvoitto; tietokoneohjattu, huippumoderni metro! Pääsimme ajamaan ensimmäisen vaunun keulassa ja katselemaan etenemistämme metron isosta etuikkunasta.

Album: * * * ½

Kummallinen ranskalainen sarjakuvakauppaketju; sillä oli neljä liikettä sadan metrin säteellä toisistaan, ja jokainen oli täynnä kiinnostavaa tavaraa mangasta länsisarjakuviin, figuureihin ja japanilaisiin taidekirjoihin. Yhdestä jopa sai japanilaisia animesoundtrackeja 15 euron kappalehintaan.

FNAC: * * ½

Ranskan Anttila, niin hyvässä kuin pahassa; tosin enemmän sarjakuvaa kuin Anttiloissa, ja jopa muutama japaninkielinen taidekirja

Gallerie Lafayette: * * *

Ranskan Stockmann, aina pohjapiirrosta ja korkeaa hintatasoa myöten

Virgin Megastore: * * * ½

Iso ja valikoimaltaan erinomainen CD-levyjen, leffojen ja sarjakuvien kauppa, jota haittasi korkea hintataso

Selecta: * * ½

Selectan automaatteja oli melkein jokaisella metroasemalla, ja ne auttoivat kiireistä Pariisin-matkaajaa paljon. Virvoitusjuomien hinta oli korkea.

Päästyämme museoon saakka kävimme läpi sen ilmailuhistorian osan melko nopeasti ja siirryimme sitten sen pihalle sen todellisten vetonaulojen luo; keskelle pihaa oli kärrätty Boeing 747 (eli JumboJet) ja Ariane 5 -raketti. Lisäksi pihalla oli monenmoista muuta lentokonetta, ja läheiseen varastohalliin oli säilötty esille kaksi Concordea. Minä istahdin alas betoniporsaalle ja nautin jo hellelukemiin nousseesta säästä sillä välin, kun Tuure kiersi kuvaamassa jokaisen alueen lentokoneen.

Kun museo – varsin heikonpuoleinen avaruusmuseo-osa mukaanlukien – oli jotakuinkin kahlattu läpi, etsiydyimme läheiselle bussipysäkille ja nappasimme juuri sinne pysähtyneen lentokenttäbussin. Pääsimme menestyksekkäästi aina oikeaan terminaaliin saakka, ja hävittyämme muutaman kerran sopivan jonotuspaikan valinnassa saimme lähtöselvityksen tehtyä (innokas ranskalainen virkamies vaati minua poistamaan taskuistani jopa paperilaput, ennen kuin päästi minut metallinpaljastimesta läpi), olimme jo odottamassa lentokonetta.

Lopulta Finnairin kone suvaitsi saapua paikalle ja saimme lastattua itsemme koneeseen. Matkan yhteenveto paljasti kerrassaan yllättäviä asioita;

• Meiltä kummaltakaan ei oltu varastettu mitään
• Kumpikaan ei ollut loukkaantunut mitenkään
• Kumpikaan ei ollut onnistunut hukkaamaan mitään
• Budjetti oli pysynyt hyvin hallussa

Lähes ongelmitta sujunut matka sai jo melkein epäilemään, että jotain paljon suurempaa oli täysin vinossa…

Moulin Rougen jälkeen ajoimme muutaman metropysäkin matkan Sacre Coeurin kappelin tuntumaan ja jatkoimme matkaa jalan. Pahat aavistukset alkoivat jo kappelin juurella; läheisimmät kadut olivat täynnä turistikrääsäkauppoja. Noustessamme ylös kukkulalle joukko nuoria miehiä yritti kaupitella meille jotain, mikä näytti värikkäälle nauhanpalalle, ja päästyämme viimein itse kirkon luokse olimme kuluttaneet suuren osan yön aikana palauttamistamme voimista.

Loppujen lopuksi itse Sacre Coeurkaan ei osoittautunut kummoiseksi paikaksi; toisaalta se olikin selkeästi ihan oikea, käytössä oleva kirkko, toisin kuin esimerkiksi Notre Dame, joka toimi puhtaana matkailijanhoukuttmiena. Sacre Coeurin ympäristö vain sopi turistirysäksi paljon paremmin.

Ihmeteltyämme jonkin aikaa kukkulalta aukeavia näköaloja, lähdimme laskeutumaan takaisin Montmartreen. Pyörimme hetken muutamaa korttelia ympäri, ennen kuin löysimme ovelasti kätketyn metroaseman, ja ajoimme tämän jälkeen takaisin keskustaan.

Olimme viimeksi huomanneet Notre Damen läheisyydessä joukon hyvin mielenkiintoisennäköisiä sarjakuvakauppoja, ja nyt, matkan lähestyessä loppuaan, päätimme polttaa ylimääräiset matkarahamme edullisiin ostoksiin. Notre Damen eteläpuolelta löytyikin paljon kivaa; edullisia kebab-ravintoloita sekä suuri joukko sarjakuvakauppoja, joista monet kuuluivat samaan Album-ketjuun. Mukaan tarttui mangaa, manhwaa, länsisarjakuvaa ja animesoundtrackeja.

Kun ostokset oli tehty ja vatsat ruokittu, teimme matkaa jälleen Seinen viertä pitkin, tosin tällä kertaa vastakkaista rantaa ja vastakkaiseen suuntaan. Auringossa ja lämmössä oli mukava kävellä; tätä mieltä olivat selkeästi monet pariisilaiset ja turistitkin, jotka olivat kerääntyneet joen rannalle.

Lopulta ylitimme Seinen ja löysimme itsemme Louvren luota. Etsiydyimme museopassin tarjoamalle pikasisäänkäynnille ja laskeuduimme alas Louvren suureen keskushalliin. Suuri osa loppupäivästä menikin Louvren mittavia kokoelmia kahlatessa; suurin pettymys museossa oli se, että koko muinais-Egypti oli suljettu, emmekä nähneet sitä lainkaan. Myöskin “Pohjois-Euroopan” vähäpätöisen pieni osasto osoittautui pelkäksi saksalaisen taiteen esittelysopeksi.

Poistuessamme pääsimme ihastelemaan Louvren pyramidia myös sisältä päin. Pyramidin ulkopuolellekin oli kerääntynyt paljon ihmisiä vain viettämään aikaa – osa sellaisiin paikkoihin, että itse pyramidista oli hankala saada hyvää valokuvaa.

Ennen päivän matkailu-urakan päättymistä päätimme ajaa vielä Pariisin bisnes-alueelle La Défenseen katselemaan, mille Pariisilainen moderni kaupunkisuunnittelu näyttää. Matka hoitui helposti metrolla yhteen suuntaan ja RER-junalla toiseen. Ilta kului leppoisasti hotellihuoneessa jalkoja lepuuttaessa.

Rodin-museo oli rakenteeltaan positiivisessa mielessä poikkeava – taiteilijan patsaat (tai niiden jäljennökset) oli pystytetty museon ympärillä olevaan puistoon, ja Rodinin teoksista sai hyvän kuvan vain puistoa kiertämällä. Sää jatkoi edelleen noususuhtaista muutokstaan, ja oli jälleen edellisiä päiviä lämpimämpi ja aurinkoisempi. Kiertelimme Rodin-puistoa läpi rauhassa ja keväästä nauttien.

Patsaita ihmetellessämme huomasimme myös taivaalla kummallisen sääilmiön, jonka Tuure sai nopealla reagoinnilla tallennettua filmille.

Pilvi?!

Rodin-museon jälkeen kävelimme kadun toiselle puolelle Hôtel des Invalidesin ympäristöön. Kyseessä on suuri rakennuskompleksi, joka alun perin rakennettiin sotilaiden hoivaamiseksi ja asuttamiseksi; nykyään sen suojissa on museo jos toinenkin. Kävelimme ensiksi sisään rakennelman pääovesta ja päädyimme Napoleon I:n haudalle.

Napoleonin haudan jälkeen siirryimme Musée des Plans-Reliefsiin, eräänlaiseen pienoismallimuseoon, jonka mallit jokin vanhoista Ranskan kuninkaista oli itselleen tilannut. Mallit esittivät lukuisia ranskalaisia enemmän tai vähemmän sotilaallisia ympäristöjä ja linnoituksia.

Pienoismallimuson jälkeen tarkoituksena oli viettää tunti sun toinenkin Hôtel des Invalidesin suurimman vetonaulan, Ranskan armeijamuseon parissa – vaan paljastuikin, että tämä museo oli suurelta osin remontin kourissa. Ainoa avoinna oleva osa sisälsi museon ilmeisesti vanhimmat kokoelmat, noin 1000-luvun taitteesta 1600-1700-lukuihin saakka. Mikä ikävintä, museossa ei saanut valokuvata lainkaan.

Armeijamuseo ehti kuitenkin näyttää monta kertaa, että totuus ori tarua ihmeellisempää; see esitteli muun muassa niin suuria kahden käden aseita, että eeppisinkin fantasiabarbaari tulisi niiden näkemisestä vihreäksi kateudesta, ja kokoelmista löytyi myös sekä Final Fantasy XII:n Cloudin että Final Fantasy XIII:n Squallin aseiden prototyypit, joita joku oli ilmeisesti vielä joskus oikeasti yrittänyt käyttääkin. Muita erikoisuuksia olivat muun muassa yli kolmemetrisellä piipulla varustettu kivääri ja pistooli, jonka kolme piippua ampuivat toisiinsa nähden noin 30 asteen kulmissa.

Armeijakalujen näkemisen jälkeen poistuimme Hôtel des Invalidesin alueelta ja etsimme lähimmän metropysäkin. Koska päivää oli vielä jäljellä runsaasti, päätimme seuraavaksi tutustua kaupungin shoppailumahdollisuuksiin.

Kävimme ensin karttaamme ystävällisesti sponsoroivassa jättiläistavaratalossa, Galeries Lafayettessa, joka paljastui yllättävänkin tarkaksi kopioksi Helsingin Stockmannista (niin hyvässä kuin pahassa). Kun Lafayette oli nähty, palasimme metropysäkille ja ajelimme Pariisin kuuluisimman kadun, Champs-Elysées’n päähän. Katu ei ainakaan tässä vaiheessa kevättä vielä yllättänyt kauneudellaan tai mielenkiintoisuudellaan, joten hakeuduimme nopeasti läheiseen pikaruokalaan syömään.

Ruoan jälkeen bongasimme lähistöltä myös Virgin Megastoren, massiivisen levy- ja sarjakuvakaupan, ja uppouduimme useammaksikin hetkeksi sen valikoimiin. Yhteensä Lafayettesta ja Virginistä tarttui kuitenkin mukaan vain muutama DVD-levy; puljujen hinnat eivät olleet kaikkein huokeimpia.

Tavaratalojen välissä matkustellessamme pääsimme näkemään Pariisin kuuluisan kumipyöräisen metron, joka kulki metrolinjalla numero 1. Ykkösmetro oli muutenkin hienompi kuin moni muu maanalaisista junista – sen vaunut olivat sekä moderneja että sisältä avoimia, eli junan päästä päähän pystyi kulkemaan rajoituksetta.

Lopulta saavuimme päivän viimeiseen museokohteeseen, nimeltään Musée des Arts et Métiers – museon voisi ehkä vapaasti suomentaa tekniikkamuseoksi. Se sisälsi tekniikkaa, mittalaitteita ja muita mielenkiintoisia esineitä aina vuosisatojen takaa nykypäivään saakka. Käytimme lähes koko loppuillan siihen, että kävimme museon tarkkaan läpi.

Hotelille päin palatessa valitsimme vähän hitaamman ja epämukavamman reitin, ja pääsimme ajamaan metrolinjan 14 lähes päästä päähän – kyseessä on Pariisin tietokoneohjattu metrolinja, joka etenee täysin ilman kuljettajaa. Varmistimme huolella paikkamme aivan metron kärjestä, ja pääsimme seuraamaan sen etenemistä sen etuikkunasta. Place de Clichyllä pyörähdimme taas kantakauppaamme ja palasimme tämän jälkeen hotellihuoneeseen.

Asetuimme istumaan junan toiseen kerrokseen ja nautimme matkan näkymistä sen verran kuin suinkin junan likaisilta ikkunoilta kykeni – tämä vaikutti etenkin valokuvaamista ikävästi. Ranskalaiset lähiöalueet eivät tuoneet meille suuria yllätyksiä, mutta sen sijaan kohtalaista vaihtelua Pariisin keskustan arkkitehtuurisesti loistokkaihin rakennelmiin.

RER:istä pääsimme nousemaan ylös vasta sen päätepysäkillä. Pyörimme hetken ympäriinsä aseman edustalla ennen kuin saimme selkeän kuvan palatsin suunnasta – se oli viitottu yllättävän huonosti – ja tämän jälkeen etsimme tiemme tämän Ranskan hallinnon entisen keskuksen luo.

Versailles’n piha oli vielä tässä vaiheessa aamua lähes tyhjillään; palatsi itse ei edes ollut ehtinyt aueta. Työmiehet virittelivät hiljakseen palatsin pihalla käyvää työmaata käyntiin.

Kävelimme ensiksi palatsin takana avautuvalle palatsin puutarha-alueelle. Puutarha oli Ranskan vallankumouksen jälkeisinä vuosina päästetty pahasti rapistumaan, mutta sitä restauroitiin jatkuvasti; se oli joka tapauksessa vaikuttava näky kaikessa laajuudessaan. Vietimme monta tuntia pihoja ja puutarhoja tutkien; samaan aikaan Aurinko ennätti nousta kunnolla taivaalle ja lämmitti päivän vielä edellistä lämpöisemmäksi. Nähtyämme suuren osan piha-alueesta kävelimme takaisin palatsille, jonka suunnalta alueille virtasi jatkuvasti enemmän ja enemmän turisteja.

Puistokäynnin aikana suuret turistilaumatkin olivat lopulta löytäneet perille palatsin ympäristöön ja muodostaneet melkoisen vaikuttavan jonon itse palatsin ovelle. Paris Museum Passin avulla kävelimme viereiselle, jonottomalle ovelle, ja pääsimme sisään aikaa tuhlaamatta.

Sisällä passista ei enää ollut niinkään apua; ihmisiä oli paljon. Passi ei oikeuttanut meitä käymään koko palatsia läpi, vaan meidät ohjattiin pientä sivuportaikkoa pitkin ylös Versailles’n suuriin huoneisiin, palatsin ilmeisesti viimeiseen täysin kalustettuun osaan.

Suuret huoneet olivat sitten entistäkin täydempiä ihmisistä. Suuret turistiryppäät täyttivät helposti kaksi kolmasosaa huoneesta, ja usein sellaisia yritti ängetä useampikin samaan tilaan. Etenkin japanilaiset näyttivät ratkaisseen meteliongelman kätevästi; turisteilla oli kaikilla oma hands-free-kuuloke toisen korvan päällä, ja opas kertoi huoneista heille langattoman linkin yli mikrofoninsa avulla.

Koska huoneet olivat niin täynnä ihmisiä, pidempiaikainen niihin tutustuminen ei houkuttanut meitä paljoa. Etenimme huoneiden läpi rivakahkoa tahtia ja poistuimme palatsista miellyttävämpään ulkoilmaan.

Poistuimme piakkoin palatsista ulos pääsemisen jälkeen myös Versailles’n piha-alueelta. Turistien määrä vain kasvoi alati, ja palatsin ulkopuolelle oli jo ilmestynyt useampia krääsäkauppiaita myymään kaikenlaista ruoasta lennätettäviin siipiä räpistäviin keinolintuihin. Kiersimme kauppiaat kaukaa ja etsiydyimme jälleen RER-asemalle, suuntana Pariisi.

Yritimme Pariisissa ensin löytää jo kipeästi kaipaamaamme ruokaa jostain, mutta valitsemamme osa Pariisia ei loistanut ravintotajonnallaan; bongasimme ainoastaan kalliita ravintoloita. Siispä siirryimme ensimmäiseksi seuraavaan kohteeseemme, Pariisin viemärimuseoon.

Museo oli rakennettu autenttisen, toimivan viemärin ympärille, joten pelkän tiedon lisäksi se tarjosi uskottavaa tuntumaa ja tuoksua ranskalaisesta viemäriverkostosta. Opimme, että suuri osa Pariisin viemäreistä on tarpeeksi isoja ihmisen kuljettavaksi; kun Pariisin alla on lisäksi runsaasti metrolinjoja ja kaupungin vanhat katakombit, kaupunki lienee täysin ontto sisältä!

Opittuamme suuren määrän Pariisin historiaa ja viemärihuoltotekniikkaa museosta, pesimme kätemme siitä (erittäin huolellisesti, kuten oppaat suosittelivat) ja hyppäsimme jälleen julkisten kulkuneuvojen vietäväksi. Seuraavalta asemalta saimmekin jo ravintoa; erinomaisia ja halpoja täytettyjä patonkeja. Vatsa täynnä patonkia, munaa, kinkkua/kanaa, salaattia ja muita lisukkeita pystyimme taas jatkamaan matkaamista energisinä. Seuraavaksi vuorossa oli Carnavalet-museo, jota monissa lähteissä sanottiin myös Pariisin kaupunginmuseoksi.

Pysähdyimme hetkeksi Carnavalet’n puistoon luontokuvaus- ja jalanlepuutuspaussille, ja jatkoimme tämän jälkeen sisään museoon. Museo oli käytännössä taidemuseo; sen tarjonta oli lähes kokonaan ranskalaisia maalauksia monilta eri aikakausilta.

Carnavalet piti meitä sisällään muutaman tunnin ajan, minkä jälkeen jatkoimme jalkapatikalla toiseen läheiseen merkittävään rakennukseen; Centre Pompidouun, joka toimii muun muassa Pariisin modernin taiteen museona.

Pompidoun näyttelyiden taso oli kovin vaihteleva; toisaalla oli muuan Hans Bellmerin “hätkähdyttäviä” töitä, jotka eivät netin goatseihin ja muihin kauhistuksiin tottuneille kävijöille olleet kovinkaan kummoisia elämyksiä. Bellmer olisi voinut ennemmin pistää itsekin työnsä nettiin, jotta niistä kiinnostuneet olisivat voineet niitä pällistellä kotikoneiltaan ilman vähentungosta. Toisaalta keskuksesta löytyi myös kiinnostavia videonpätkiä, ja muutama oikeasti hieno taideteos.

Poistuimme lopulta Centre Pompidousta uupuneina ja etsiydyimme takaisin Place de Clichylle. Nappasimme kaupasta mukaamme patonkia, suklaata ja juotavaa ja palasimme hotellihuoneeseen keräämään energiaa seuraavaa päivää varten.

Lento sujui rauhaisasti, vaikkakaan Finnairin sapuskoissa ei ollut kummemmin mairittelemista. Palautin matkan ajan lukiosta päähäni jääneitä vähäisiä ranskanpaloja takaisin muistiin sanomalehti Le Figaroa lukemalla.

Päästyämme Ranskan maaperälle ja ulos koneesta, luovimme lentokentässä kiinni olevalle paikallisjuna-asemalle (eli RER-asemalle). Asemalta saimme sekä kohtuuinformatiivisen Pariisin turistikartan että viiden päivän edulliset matkakortit kaupunkiin ja sen ympäristöön. Näiden varusteiden kera istahdimme alas ensimmäiseen RER-junaan kohti itse Pariisia.

Poistuimme menestyksekkäästi junassa tavoiteasemallamme, Gare du Nordissa, ja pitkähkön aseman sisällä pujottelun jälkeen pääsimme ulkoilmaan juuri sieltä, mistä pyrimmekin. Tässä vaiheessa keskipäivä oli jo ohitettu ja aurinkoinen ilma alkoi tehdä tehtäväänsä – lentokoneessa päiväksi oli luvattu viittä celsiusastetta, mutta totesimme tämän lämpötilan olevan ainakin kymmenen astetta väärässä. Kunhan olimme saaneet purettua takit päältämme, aloimme harjoitella pariisilaisen jalankulkijan roolia.

Jo hyvin nopeasti selvisi, että Pariisin liikennekulttuuri suosi kevyttä liikennettä tuntuvasti. Jalankulkijat ylittivät teitä milloin vain ylipäänsä kykenivät, ja autot joutuivat olemaan alati hypäkällä heidän kanssaan. Toisin kuin monissa muissa eurooppalaisissa maissa, Pariisissa ei tarvinnut paljoakaan pelätä satunnaisen kaappirallikuskin yliajamaksi tulemista. Huomasimme myös muita pariisilaisia erikoisuuksia; kaupunki suosi kilpailevien liikkeiden sijoittamista samaan kimppaan. Matkalla juna-asemalta metron pysäkille kuljimme katua pitkin, jota reunusti ainakin viisi sulhas- ja morsiusasukauppaa, jotka ilmeisesti kävivät tiukkaa hintakilpailua.

Lopulta löysimme metromme ja ajoimme Place de Clichylle, joka myöhemmin mukaani poimiman turistioppaan mukaan oli suosittu pariisilaisten tapaamispaikka. Tämän myös uskoi; aukion ympärillä oli jos jonkin sortin ravintolaa ja pikaruokalaa (mm. ranskalaisen Quick-roskaruokaketjun, McDonaldsin ja KFC:n ruokalat), iso elokuvateatteri ja jopa kohtuukokoinen kirjakauppakin. Muita meitä kiinnostavia rakennuksia alueella oli muutaman kivenheiton päässä sijaitseva kuuluisa revyyteatteri Moulin Rouge sekä aukion välittömässä läheisyydessä sijaitseva oma hotellimme.

Kävimme hoitamassa nopeasti sisäänkirjautumisen hotelliin ja vaihdoimme ja järjestelimme tavaroitamme hotellihuoneessa. Pienen hengähdystauon jälkeen olikin aika lähteä jälleen liikkeelle, koska Pariisi ja kaunis sää odottivat meitä. Tutkimme kirjakauppaa ja ravitsimme itsemme Quickissa, ja tämän jälkeen kävelimme muutaman korttelin matkan Gare Saint-Lazarelle ja laskeuduimme sen tuntumasta metropysäkille, määränpäänä kaupungin ydinkeskusta.

Nousimme takaisin maan päälle Pariisin oopperatalon tuntumassa ja jatkoimme matkaa kohti Seineä. Matkalla viimeistelimme suuret matkaostoksemme hankkimalla Paris Museum Cardin Pariisin turisti-informaatiokeskuksesta.

Sattumoisin turistikeskuksen tuntumassa oli myös pieni japanilaisen kulttuurin keskittymä; mukaanlukien muutama ravintola ja ennen kaikkea suuri japanilainen kirjakauppa nimeltä Junku. Viivähdimme hetken Junkun tiloissa sen valikoimaa ihmettelemässä, ja jatkoimme sitten eteenpäin Pariisin katuja pitkin.

Saavutimme Seinen rannan oikeaisemalla Louvren pihan poikki ja jatkoimme tämän jälkeen sen reunaa pitkin kohti Notre Damea. Tällöin aloimme lopulta päästä Pariisin varsinaisiin turistikortteleihin; autenttisia pariisilaisia näki kirkon lähistöllä vain vähän, kun taas turisteja oli liikkeellä sitäkin enemmän. Notre Damen edustalla oleva aukio oli täynnä kaiken sortin kameroita. Kun Tuure keskittyi ottamaan kirkosta kuvia omilla korkean tason välineillään, päätin minä tuoda pienen seurueemme kuvaustason lähemmäs keskiarvoa; kaivoin kamerakännykän esiin ja napsin itsekin jokusen kuvan. Kuvattuamme tarpeeksi kävimme myös kiertämässä läpi kirkon sisustan.

Kirkosta poistessamme olimme yhtämielisiä etenkin yhdestä seikasta; Notre Dame oli ehdottoman katolinen kirkko. Se oli täynnä pyhimystenkuvia, loisteliaita taide-esineitä ja arkkitehtuuria. Jos olisimme korkanneet museokorttimme, olisimme päässeet myös vierailemaan kirkon torneissa, mutta jätimme tämän suosiolla välistä; torneihin päästettiin ihmisiä vain pieninä rypäyksinä, ja jonossa olisi joutunut seisomaan vähintään puoli tuntia. Siispä suuntasimme Seinen toiselle puolelle seuraavaa metroasemaa etsimään.

Nousimme ulos metrosta tarpeeksi pitkän matkan päässä Eiffel-tornista, että kykenisimme lähestymään sitä rauhassa ja ihmettelemään sitä täyden (Pariisin-matkan arvon) rahan edestä. Sää oli edelleen hyvä ja sopivan lämmin, joten puiston läpi käveleminen oli nautinto. Kävelimme aina Eiffel-tornin alapuolelle saakka, toisinaan valokuvaustaukoja pitäen.

Alun perin aikomuksenamme oli olla nousematta torniin. Tämä oli peräisin lukionaikaiselta ranskanopettajaltani, joka vahvasti suositteli jättämään tornin välistä; sen hisseihin jonottamiseen kun kuulemma kuluisi kokonainen päivä. Mepä emme kuitenkaan päätyneetkään käyttämään hissejä, sillä yksi tornin jaloista salli sisäänpääsyn myös portaita pitkin! Jalkaparoistamme välittämättä siirryimme tähän jonoon, ja pääsimme muutamalla eurolla ja vain alle varttitunnin jonotuksella nousemaan kohti yläilmoja.

Kiipeämistä riittikin; kykenimme nousemaan halpislipullamme toiseen kerrokseen saakka, joka oli 674 portaan päässä pohjatasosta. Tästä eteenpäin matkaa olisi pitänyt jatkaa hissillä, ja hissi olisi sekä maksanut rahaa että edellyttänyt mittavaa jonottamista, joten jätimme sen väliin ja tyydyimme ihmettelemään ensimmäisen ja toisen kerroksen näkymiä.

Päästyämme taas alas tornista jatkoimme matkaa vastakkaiseen suuntaan kuin mistä olimme saapuneet – viimeisenä tavoitteenamme tiistaille oli nähdä Riemukaari. Vaikka jalat sanoivat muuta, päätimme edetä varsin lyhyen reitin jalan; tämä alkoi kaduttaa jo matkan puolivälissä, jolloin kuitenkin oli jo liian myöhäistä vaihtaa metroon. Kun pääsimme Riemukaarelle saakka, olimme jo liian väsyneitä jaksamaan etsiä reittiä sitä kiertävän valtavan n-kaistaisen liikenneympyrän halki kaaren juurelle, vaan hakeuduimme vain lähimmälle metroasemalle ja ajoimme takaisin hotellille lepäämään.